Rossi - Royalwood's Cor Leonis

Rossi 

KoiraNetissä

Rossin omistaja, Susanna Rantamaa-Rytkönen, kuvailee Rossia:

 

Rossi on kiltti, erittäin  ihmisläheinen,  rohkea , lapsirakas,  innostuu kaikesta ja haluaa olla kaikessa mukana. 

Toki omassa pedissä  nukkuminen selälllään kuorsaten on myös ihanaa esim. työpäivän tai metsälenkin jälkeen.  

 

Rossi käy välilllä omistajansa kanssa töissä, viihdyttämässä vanhainkodin asukkaita ja henkilökuntaa. Näistä päivistä Rossi ottaa kaiken irti!

Mikä onkaan ihanampaa kuin päivän mittaan jatkuvaa ihalilua ja silitystä ja paijausta erilaisilta ihmisiltä! 

 

Työpäivän aikana käydään yleensä yhdellä osastolla, jossa sen osaston asukkaat, jotka siis koirista tykkäävät, pääsevät lähemmin tervehtimään.

Muuten Rossi makaa puoliksi omistajan työhuoneessa ja puoliksi käytävällä ja varmistaa hännänheilutuksella ja päätään kääntelemällä, ettei yksikään käytävällä liikkuva asukas, omainen tai henkilökuntaan kuuluva  kävele ohi, ilman että hänet huomioidaan pienellä rapsutuksella!

 

Rossi on perusluonteeltaan rauhallinen, tarvittaessa kuitenkin villiintyy leikkimään/ riehumaan perheen 6-vuotiaan kanssa.

Omat Ikeasta ostetut pehmorotat ovat rakkaita ja ne ovat ainoita pehmoleluja, joita Rossi ei ole saanut purtua rikki ja niiden kanssa peuhaten kuluuu mukavasti aika.

Tennispallon haku ulkona on aivan oma juttunsa!

 

Sekä  omistaja että Rossi  pitävät kovasti  ulkoilusta ja puutarhanhoidosta.