top of page

Molly - Royalwood's Stella Polaris

Molly on laajennetun laumamme 27.6.2014 syntynyt kuopus.

Molly lunasti paikkansa Rojaalimetsän väkeen kuuluvana koirana jo pikkupentuna osoittamallaan reippaudella.

Tässä ote 'Mollyn tarinasta', jollaisen kirjoitan jokaiselle meiltä lähtevälle pennulle!

 

'Ruokailin kuulemma todella rauhallisesti ja vakain aikein rintamaidolla ollessani, mikä kuulemma oli myös hyvän painonnousuni salaisuus ja kai myös sen, miksi ihan ennätysajassa sain myös tuplattua painoni. Kiinteään ruokaan eli RC-mousseen ihastuin kyllä myös ihan välittömästi!

Kuulin puhuttavan, että minussa se vasta poweria onkin ja virtaa piisaa touhuiluun ja ihan mihin tahansa kyllä, jos ja kun, sitä tarvitaan!

Olin tuplannut painoni 6.7.2014 yhdeksän vuorokauden iässä ja silmäni aukaisin ensimmäisen kerran 10.heinäkuuta 13 vuorokauden iässä. Samana päivänä lähdin myös kävelemään vaappuen, vaikka menoni oli aluksi tosi huojuvaa: pyllyni painoi ja vähän taisi masunikin ottaa vastaan (jota olinkin siis ihan tarkoituksella huolella kasvatellut, etten täyttäisi rodustani käytettyä lempinimeä ’liero’!).

Kotiutuessani painoin huikeat 3,1 kg, joka oli kuitenkin kuulemma oikein ’sopiva’ paino kasvismammani mielestä... '

 

Hyvä ystäväni Lotta Allén-O kaipasi Vickylleen hieman poikiaan nuorempaa leikkiseuraa ja koska olin jo päättänyt olla 'hukkaamatta' Mollya, niin päädyimme tähän kumpaakin kotia miellyttävään ratkaisuun Mollyn yhteisomistuksesta ja 'kahdesta kodista'.

Molly vierailee meillä 'mammakakkosen' kodissaan säännöllisesti ja ainakin tähän asti Molly on luiskahtanut laumaamme kuin hansikas käteen! 

Molly on edelleen todella reipas ja rohkea tyttö sekä nauttii kummankin kotinsa rakkautta ja huolenpitoa!

 

Mollyn nykyisistä kuulumisista enemmän täällä Lotan kirjoittamana Heartman'sien sivuilla!

bottom of page