MUISTOISSAMME
Elin - Crawford Cenora

11.1.2009-7.12.2017

Pienenä suurin haaveeni oli saada koira. Luin koirakirjoja ja tutkiskelin eri koirarotuja. Silloin ykköseksi nousi samojedi, ei niinkään luonteensa, vaan pörröisen ulkonäkönsä takia. Pikkuhiljaa tajusin, etten saisi koiraa, vaan joutuisin odottamaan että olen ”aikuinen” ja voisin hankkia koirani itse.

 

​Kuukausi sen jälkeen, kun muutin kotoa Helsinkiin opiskelemaan, äiti ilmoitti että heille tulee koira. Olin hiukan loukkaantunut, että miksi nyt, eikä silloin kun asuin kotona, mutta eniten olin kyllä innostunut asiasta. Nellin avulla sain tutustua cavaliereihin. Vuosi tämän jälkeen äiti ilmoitti, että heille tulee toinen koira. Tämä oli minulle viimeinen pisara: päätin, että hankin oman koiran. Aloin etsiä sopivaa pentua ja lopulta päätin ottaa pentuni Crawfordin kennelistä. Tässä välissä tuli muutto, koska vuokra-asunnossani ei saanut pitää kotieläimiä. Onneksi löysimme hyvän ystäväni Marien kanssa asunnon, jossa sai pitää koiria, ja hän suostui siihen että asuntoomme muuttaisi pieni vipeltäjä. Pentujen syntymisen jälkeen alkoi elämäni pisimmät kahdeksan viikkoa.

Haimme Elinin kotiin cavaliertalvipäivien jälkeen. Jo autossa Elin näytti reippaan luonteensa, piipitystä ei kuulunut, vaan Elin katseli kiinnostuneena ympäriinsä. Elin, joka sai nimensä isoäitini mukaan, muuntautui oikein citykoiraksi. Ensimmäiset elinvuodet Helsingin Kruunuhaassa ja Kalliossa tekivät sen että Elin ei pelkää spåraa, bussia, metroa, junaa, autoja eikä stressaannu ihmismassoista. Samalla Elin oppi tekemään tarpeensa mieluiten asfaltille, jos siihen on mahdollisuus.
 

Noin vuoden ikäisenä Elinin elämään ilmestyi Fabbe. Alun ihmetyksen ja pienen epäluulon jälkeen ”hussesta” tuli, jos mahdollista vieläkin rakkaampi kuin minusta. Nykyään Elin käy mieluummin lenkillä Hussen kanssa kun minun, ja iltaisin Elin  aina vaatii Hussen paidan, jonka päällä hän nukkuu.
 

Elin on luonteeltaan elämästä nautiskelija. Kaikki syötävä katoaa sekunneissa, mutta muuten Elinillä ei ole kiire mihinkään. Pihalla Elin mieluiten istuu terassilla tai parkkipaikalla ja nautiskelee auringosta. Elin pitää ankoista, vapaana nuuskuttelemisesta ja lumessa pyörimisestä. Agilityä harrastimme Helsingissä asuessamme, ja Elin osasikin kaikki esteet hyvin ja oli helposti ohjattava. Ainoa ongelma oli se, että Eliniä ei kiinnostanut juokseminen, koska hitaamminkin ehtii, eli jopa suorastaan löntystellen.

Elin on siitä epätyypillinen cavalier, että se viihtyy parhaiten omissa oloissaan. Luonteensa takia, Elinistä ei ole jalostuskoiraksi.



-Daniela-